keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi vaihtui ja vihdoin valmista

Palautin opinnäytetyön työnantajalle ja tarkastajalle. Nyt odotetaan vielä viimeiset kommentit ja korjausehdotukset, laitetaan tiivistelmät tarkastajille ja hoidetaan kaikki tarvittavat koulun koukerot. Tämän blogin aika alkaa olemaan ohi, mutta pyrin päivittämään vielä loppukommentit valmistumisen myötä...

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tehoilua torstaista eteenpäin

Tänään alkaa kirivaihe, eli kesän vietyä kirjoittajaa on otettu vihdoin niskasta kiinni ja kirjoitetaan. Teoriaa on tullut kasattua kohtuullisen monipuolisesti: virtuaalisista työtiloista viestinnän kautta tiedon jakamiseen sekä somen taustoista organisaation uudistamiseen.

Teorian lisäksi litteroin haastatteluja, sillä ne jäivät kesken edellisellä kerralla. Tallenteelta pystyn palauttaman haastattelun mieleeni, joten aika ei onneksi ole hävittänyt jo tehtyä työtä. Toisaalta analysoinnin kannalta on ollut ihan hyvä, että olen ottanut etäisyyttä tekemiini haastatteluihin ja pystyn ehkä arvioimaan niitä tuoreemmin.

Työn iloa sitten vaan vai miten se nyt oli...

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Tekniikasta ja tekstin tuottamisesta

Kesä pääsi yllättämään opinnäytetyön tekijän ja tekstiä on syntynyt koko kesäkuussa vasta muutaman sivun verran. Onneksi tämä ei ole ainoa mitä olen tekstin eteen tehnyt, sillä ulkona on ollut hyvä lukea lähteiksi valisemiani kirjoja. Olen kahlannut läpi Wikinomics-kirjan lisäksi jo lähes kokonaan Surowieckin Joukkojen viisaus -teoksen.

Olen kirjoittanut opinnäytettäni suoraan Google Driven tekstitiedostoihin, jolloin pääsen kiinni tekstiin mistä vain ja millä tahansa laitteella. Täytyy silti ladata tiedostot säännöllisin väliajoin omalle koneelle turvaan, sillä pilven toimimattomuus aiheuttaisi työn täydellisen menetyksen. Mutta eihän niin käy, eihän...

Kirjoja lukiessani kirjoitan lukemani alueen parhaat lainaukset heti Driven tiedostoon, jotta muistan tekstiä muokatessani mistä teoksesta ja miltä sivulta kyseinen asia oli. Lisäksi tässä tulee ajateltua lukemaansa paljon paremmin ja voi lukea uudestaan asioita, jotka jäivät epäselväksi tai vaativat toisen lukukerran. Suosittelen, itselläni tämä työskentelytapa on ollut toimiva.

Tavoitteena on käydä lähteet ainakin pintapuolisesti läpi ennen heinäkuun loppua ja lisäksi teoriaosuuden ohella avata tutkimustani tarkemmin. Haastattelujen litterointien analysointia ja kyselylomakkeiden vastausten läpikäynti ovat yllättävän aikaa vaativia töitä.

Kesä on opinnäytetyöntekijälle täynnä kiusauksia, mutta toisaalta olen ainakin virkeä ja tekstiä tuntuu syntyvän helpommin kuin esimerkiksi tammikuisena arki-iltana työpäivän jälkeen. Joten pidetään kiusauksien kanssa kohtuus ja hoidetaan homma kotiin ennen syksyä...

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kirjastosta kannettua

Tänään kävin TAMKin Kuntokadun kirjastossa ja kaksi kassillista sain kirjoja. Nämä opukset valikoituivat ennakkohakujen ja muiden julkaisujen lähdeluetteloiden perusteella, mutta oli mukana muutama hyllystä silmään osunut teos jotka kelpuutin mukaani. Luettelo lainatuista teoksista


Blogi tulee töihin / Anja Alasilta.
Common knowledge : how companies thrive by sharing what they know / Nancy M. Dixon.
Designing surveys : a guide to decisions and procedures / Ronald Czaja, Johnny Blair.
Intra / Tatu Kuivalahti, Jussi Luukkonen.
Johdatus laadulliseen tutkimukseen / Jari Eskola, Juha Suoranta.
Joukkojen viisaus : miksi monet ovat viisaampia kuin harvat / James Surowiecki ; suomentanut Arto Häilä.
Knowledge sharing in practice / by Marleen Huysman and Dirk de Wit.
Kuinka olla avoin : työelämän uudet viestintätaidot / Tuija Aalto.
Laadullinen tutkimus 2.0 / Pertti Alasuutari.
Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi / Jouni Tuomi, Anneli Sarajärvi ; [kuviot: Katariina Tirkkonen-Wane].
Mahdollisuuden aika : kohti virtuaalista organisaatiota / Mauri Grönroos.
MediaWiki / Daniel J. Barrett.
Meili meitä pyörittää : työelämän sähköpostiviestintä / Anja Alasilta.
Opi ja työskentele verkossa : tätinörtti opastaa / Outi Lammi.
Osaamispääoman johtamisesta kilpailuetu / Leenamaija Otala.
Otteita verkosta : verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät / Salla-Maaria Laaksonen, Janne Matikainen, Minttu Tikka (toim.).
Professional wikis / Mark S. Choate.
Social media : introduction to the tools and processes of participatory economy / Katri Lietsala & Esa Sirkkunen
Social media for trainers : techniques for enhancing and extending learning / Jane Bozarth.
Socialnomics : how social media transforms the way we live and do business / Erik Qualman.
Sosiaalisen median lait / Pirkko Pesonen.
Suhde : sosiaalinen media muuttaa johtamista, markkinointia ja viestintää / Christina Forsgård & Juha Frey.
Web 2.0 : verkon numerologia / Mikko Tirronen.
Verkkoajan viestintä : tulkinta, ilmaisu, vuorovaikutus / Anja Alasilta.
Viestintä verkostoissa ja innovaatioissa / Lasse Koskela, Jari Koskinen, Pasi Lankinen.
Wikimaniaa yrityksiin : Yritys 2.0 tuottamaan / Leenamaija Otala, Kaija Pöysti.
Wikinomics : how mass collaboration changes everything / Don Tapscott and Anthony D. Williams.
Wikipedia : the missing manual / John Broughton.
Wikis for dummies / by Dan Woods and Peter Thoeny ; foreword by Ward Cunningham.
Virtuaaliset ympäristöt : innostava oppiminen, tehokas koulutus / Eino Mäkitalo & Kirsi Wallinheimo.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Teoriaa ja tuskaa

Tänään tiistaina 11.kesäkuuta, toinen arkipäivä opinnäytetyön tekemisestä. Aina suurien projektien edessä on tyhjyys, täysin autio ympäristö jossa yksin tehdessä tuntee olevansa muurahainen meressä. Tästä ei ole pitkä matka ensimmäiseen täyteen tekstisivuun, mutta henkisesti haaste on paljon suurempi.

Olen kirjoittanut teoriaa sosiaalisesta mediasta, lukenut eri lähteistä ja yrittänyt hahmottaa opinnäytetyöni kurssia läpi vellovien jäävuorien. Dramaattista ja hienoja vertauksia, mutta ehkä se on ainoa keino kertoa ettei pari kappaletta vielä anna aihetta uusille jutuille blogiin.

Löysin hyvän kommentin myös epäonnistuneesta somen palvelusta, eli kuinka Jaikun seuraajaksi tarkoitettu Qaiku eli vain hetken. Tämä on hyvä muistaa, sillä suuri osa lähteistä on ehkäpä ylioptimistisia ja kirjoitettu Web 2.0 höyryissä...

Qaikun sulkemisen syyt (englanniksi)

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesäkuun kirjoitukset

Monelle ylioppilaalle kirjoitukset ovat jo takana ja pääsykokeissa hikoillaan alkukesä. Itselläni opinnäytetyön kirjoitus on vasta alussa, joten hikoillaan sitten sen kanssa. Työelämä taukoaa ja opiskeluidenkin osalta kevätlukukausi päättyi toukokuun lopussa, joten nyt on aika laittaa teksti liikkumaan näytöllä.

Aloitus on vaikeaa ja tämän vuoksi olen tehnyt itselleni lukujärjestystä. Aamuisin kahvin jälkeen min. 1 tunti kirjoituksen parissa ja tätä siis joka arkipäivä, viikonloput kun on vapaa-aikaa vielä toistaiseksi. Lukemiseen ja tiedon hakemiseen pitää järjestää myös aikaa, sekä lisäksi huomioida AMK:n ja kaupungin kirjaston kesäaukioloajat. Kirjoja pitäisi keksiä lisää, sillä aiheesta on varmasti ainakin englanniksi paljon käytäntöön sopivaa kirjallisuutta. Tutimuksen osalta auki litterointi on aloitettu, mutta vaatii vielä monta play/pause painikkeen naksautusta.

Kaikesta suunnitelmallisuudesta huolimatta annetaan kesän kuitenkin lämmittää, ei jumiuduta toimistotuoliin sillä kirjaa voi lukea pihatuolissakin. Tekstiä syntyy pihaterassilla, mutta kieltämättä asiatekstin tekemiseen tilanne on liian leppoisa. Vai olisiko jo aika saada opinnäytetyöhön dekkarikirjallisuuden piirteitä...

tiistai 28. toukokuuta 2013

Haastattelut vuorossa

Blogin päivitys jäänyt jalkoihin, mutta olen saanut asioita etenemään. Aluksi oli tarkoitus tehdä pelkästään pääkäyttäjien haastattelut, mutta toukokuun alussa kypsyi ajatus kahden toisiaan tukevan tutkimusmenetelmän käytöstä. Tein ensin kyselylomakkeen, joka on ohjelmistojen käyttäjille suunnattu. Lomakkeen osalta tein muutaman koeversion ja annoin yhden käyttöönottoprojektissa pitkään olleen henkilön täyttää lomakkeen ennen laajempaa vastausten keräämistä.

Pääkäyttäjien haastattelun aloitin tänään puhelinhaastatteluna, joita teen vielä useampia tämän ja huomisen päivän aikana. Lisäksi on yksi face-2-face haastattelu, jossa voin rekisteröidä myös vastaajan kehon kieltä jota puhelimessa ei pysty havainnoimaan. Haastattelut tallennetaan litterointia varten, puhelinhaastatteluja varten latasin ilmaisen kokeiluversion Android-puhelimille tarkoitetusta Total Recall -ohjelmasta: 

Total Recall Call Recorder for Android 14 Day Trial

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kyselylomake valmis, testattu ja tulostettu

Tavoite saada kyselytutkimus tehtyä toukokuussa 2013! Tänään tulostettu lomakkeet, ensi maanantaina jaan ensimmäiset vastaajille. Tästä se alkaa :)

torstai 2. toukokuuta 2013

Kyselylomakkeen tekoa

Ensimmäinen versio kyselylomakkeesta on tehty. Kokeillaan lomakkeen toimivuutta muutaman henkilön perusteella, eli tulostan lomakkeita täytettäväksi ja kehitän lomaketta annetuilla kommenteilla.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Toukokuu on jo ovella, vielä ollaan aika alkuvaiheessa. Alusta on valittu ja syitä olivat yleisyys (ylläpito ja käyttäjien helppo omaksua), laajennettavuus ja yhteensopivuus.

MediaWiki on useimmille tuttu jo Wikipediasta, eli ei lähdetty keksimään pyörää uudelleen. 

Opinnäytetyötä varten suoritettavat haastattelut piti tehdä jo huhtikuussa, mutta valitettavasti työkiireiden vuoksi olen joutunut siirtämään haastattelujen ajankohtaa. Haastattelulomaketta on aloitettu tekemään ja ajankohdaksi on suunniteltu viikkoa 20 (13.5-17.5.2013).

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tavoiteltu aikaraja 5.4 ohitettu, mutta wikiä ei vielä kuulu... Jotain sentään saatu aikaiseksi, ensimmäinen versio keskustelufoorumista on asennettu palvelimelle ja koekäyttö voidaan aloittaa. Vähän esimakua tulevasta oheisessa kuvassa:



Hyvä kirja Web 2.0 hyödyntämiseksi yrityksissä on kirjastosta lainaamani Wikimaniaa yrityksiin : Yritys 2.0 tuottamaan / Leenamaija Otala, Kaija Pöysti. 

Mukava huomata että some elää ja sitä edelleen esitetään, esimerkkinä Maikku Sarvaksen esitys asiakaspalvelun tehostamisesta somen avulla.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

wiki vai enemmän?

Wikien vertailu on mielenkiintoista ja nälkä kasvaa syödessä. Mielenkiintoinen vaihtoehto tuntuisi olevan Trac, joka on suunniteltu softan tekijöille (linkki http://trac.edgewall.org/ )

Suomalaiset ovat käyttäneet Tracia esimerkiksi korkeakoulujen järjestelmien wikinä. Esimerkki Jyväskylästä: https://trac.cc.jyu.fi/projects/korppi/wiki/WikiStart 



Oman organisaation käyttöön Trac voisi tuoda enemmän kuin pelkän sisäisen wikin, mahdollistaen ohjelmiston kehittämisen ja bugien kirjaamisen. Käyttäjänäkökulmasta ohjelman ulkoasu on karu, mutta toisaalta tämän tarkoitushan on vain olla kokoamispaikka - ei esitysareena.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Sorvin äärestä

Bloggaajan perusongelma on aika ja sen hallinta. Silloin kun olisi aikaa kirjoittaa blogia, ei välttämättä ole kovin paljon kerrottavaa. Kiireen keskellä riittäisi kerrottavaa, mutta ei ehdi kirjoittamaan blogiin. Pyrkimyksenäni on blogata viikottain, edes vähän jotain kerrottavaa jotta blogi eläisi.

Kehittämistehtäväni tekemistä on edistänyt työtehtävieni muuttuminen, eli vastaan jatkossa projektien edistämisestä. Olen suunnitellut projektin aloituksen olevan 5.4 jotta saamme huhtikuun aikana pilotin käyttöön.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Wikiä mä metsästän

Työn ohessa opiskelussa ajan käyttö tuntuu olevan erityisen vaikeaa hahmottaa, kuukaudet vilistävät eteenpäin ja valmista tekstiä pitäisi syntyä. Olen kartoittanut erilaisia hakusanoja ja materiaaleja, joista voisin lähteä tekemään esiselvitystä valintaa helpottamaan. Opinnäytetyöni taustoja kartoittaessani löysin hyvän listauksen erilaisista wikiohjelmista :

Wiki vertailu englannin kielisessä Wikipediassa

lauantai 26. tammikuuta 2013

Web 2.0 käytännössä

Some ja Web 2.0 taitavat jo kuulostaa tylsältä useimpien mielestä, mutta uskallan käyttää tätä jo lähes 10 vuotta vanhaa termistöä opinnäytetyöni suunnittelussa. Onko meillä parempaa termiä Internetin toiselle vaiheelle, eli yhteisöllisyydelle ja tiedon jakamiselle joka sosiaalisena mediana (some) tunnetaan?

Yritän suunnitelmassani tuoda käytännön suomalaiseen työelämään sopivan somen, eli unohdetaan ne viimeisimmät villitykset ja katsotaan hieman vanhempaa mutta varmasti toimivaa vaihtoehtoa. Tavoitteena on kehittää työyhteisömme tietojärjestelmän käyttäjätukea ja ohjeistusta Web 2.0:n suuntaan.